Näkymätön uusperhe

Keskiviikko 27.3.2019 klo 0.02 - Tuulia Kuntsi

Kuinka elää perheessä, kun saman katon alla on uusperhe-pariskunta omine lapsineen, mutta arkea jakaa tavalla tai toisella lasten toiset biologiset vanhemmat, lasten isovanhemmat ja kaikkien suvut? Mummoja voi olla hyvinkin neljä, pappoja samoin ja sukupolvien ketjut haalistuvat jo tuntemattomiksi. Ei ole ihme, että näin värikkäässä perheyhteisössä välillä tunteet kiristyvät.

Olen elänyt valtaosan elämästäni uusperheessä. Lapsuuden näkökulman koin lapsen silmin ja sittemmin aikuisena uusperheen näkökulmaa olen tarkastellut äidin, äitipuolen ja vaimon silmin. Uusperheen arjessa korostuvat vuorovaikutus ja kunnioitus. Tunteet vaihtelevat rakkaudesta pettymykseen uusperheen vaiheesta riippuen.

Epämiellyttävin, mutta ilmeisesti yleisin tunne on ulkopuolisuuden tunne, jonka kohtaa luultavasti jokainen uusperheen jäsen tavalla tai toisella. Se on tunne, joka kouraisee. Ilmeisesti se on erittäin alkukantainen tunne, hälytystila lauman ulkopuolelle jäämisestä. Noissa tilanteissa olen leikkinyt ajatusleikkiä tienhaaroista, joista toisella torjun ja skippaan tuon tunteen ja jatkan matkaa. Toisen tienhaaran opaste neuvoo minua tarttumaan tunteeseen kiinni ja painimaan sen katuun. Mielikuvissani nuo tiet vievät eri päämääriin ja siksi olen valinnut reitin, jossa käyn kiinni epämieluisaan tunteeseen. Olen hyväksynyt hankalan tunteen olemassaolon ja hyväksynyt sen. Pelkkä hyväksyntä ei ole riittänyt, vaan tunteen käsittely on jatkunut itsetutkiskeluna ja sen jakamisena.

Ulkopuolisuuden kokemus voi syntyä siitä, että oma perhe poikkeaa muista. Se, miten ympäröivä yhteiskunta tunnistaa perheiden erilaisuuden näyttäytyy mm. lainsäädännössä. Toisin kuin lapsuudessani, tänä päivänä uusperheet eivät ole harvinaisia.

Perheen hajoamisen kokee 30000 lasta vuosittain eli suurin piirtein yhtä paljon, kuin vuosittain lakitetaan ylioppilaita. Näistä eroperheiden lapsista joka neljäs alle 18-vuotias elää joko yksinhuoltaja- tai uusperheessä. Siitä huolimatta lainsäädäntö tuntuu elävän toisenlaisessa todellisuudessa. Siinä perhe näyttäytyy ydinperheenä eikä siten vastaa lasten elinympäristön todellisuutta. Esimerkiksi etuusjärjestelmä ei tunne vuoroasumista ei yksinhuoltaja- eikä uusperheessä.

Selkeä muutos viimeisten vuosikymmenten aikana liittyy vanhemmuuden rooleihin. Isä on yhä enemmän läsnä lapsensa syntymässä ja kasvussa. Tämä ei aina tule esille, kun perhe hajoaa. Esimerkiksi lasten vuoroasuminen on ollut lainsäädännössä tuntematon käsite, mutta siihen on tulossa muutos. Tämän vuoden joulukuun alusta astuu voimaan uudistettu laki Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Siinä vuoroasuminen tulee lainsäädäntöön ja lapsen huoltoa uudistetaan muutoinkin. Tuota lakia valmisteltaessa tuli esille, että pohjoismaista Norja on ainut maa, missä vuoroasuminen on lainsäädännössä. Siellä lakia on tarkennettu korostamaan lapsen etua ja vanhempien toimintaa ristiriitatilanteissa.

Uusperheissä voi kohdata muitakin yllättäviä lainsäädännöllisiä ristiriitaisuuksia arkijärjen kanssa. Nämä etäiset ja odottamattomat kuviot voivat kohdalle sattuessa aiheuttaa konflikteja uusperheen sisällä. Sellainen on esimerkiksi perinnönjako, jota määrittelee perintökaari ja avioliittolaki, jotka eivät tunnista uusperheiden tilannetta. Tämän vuoksi on hyvä tiedostaa epäkohdat ja miettiä, miten uusperheessä varaudutaan yllättäviinkin elämäntilanteisiin. Tosin, toivon, että lainsäätäjien katse ulottuisi myös näihin vanhakantaisiin lainkohtiin ja ne päivittyisi tähän päivään sopiviksi. Ettei uusperhe olisi näkymätön lainsäädännössä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusperhe, lainsäädäntö, vuoroasuminen