Näkymätön uusperhe

Keskiviikko 27.3.2019 klo 0:02 - Tuulia Kuntsi

Kuinka elää perheessä, kun saman katon alla on uusperhe-pariskunta omine lapsineen, mutta arkea jakaa tavalla tai toisella lasten toiset biologiset vanhemmat, lasten isovanhemmat ja kaikkien suvut? Mummoja voi olla hyvinkin neljä, pappoja samoin ja sukupolvien ketjut haalistuvat jo tuntemattomiksi. Ei ole ihme, että näin värikkäässä perheyhteisössä välillä tunteet kiristyvät.

Olen elänyt valtaosan elämästäni uusperheessä. Lapsuuden näkökulman koin lapsen silmin ja sittemmin aikuisena uusperheen näkökulmaa olen tarkastellut äidin, äitipuolen ja vaimon silmin. Uusperheen arjessa korostuvat vuorovaikutus ja kunnioitus. Tunteet vaihtelevat rakkaudesta pettymykseen uusperheen vaiheesta riippuen.

Epämiellyttävin, mutta ilmeisesti yleisin tunne on ulkopuolisuuden tunne, jonka kohtaa luultavasti jokainen uusperheen jäsen tavalla tai toisella. Se on tunne, joka kouraisee. Ilmeisesti se on erittäin alkukantainen tunne, hälytystila lauman ulkopuolelle jäämisestä. Noissa tilanteissa olen leikkinyt ajatusleikkiä tienhaaroista, joista toisella torjun ja skippaan tuon tunteen ja jatkan matkaa. Toisen tienhaaran opaste neuvoo minua tarttumaan tunteeseen kiinni ja painimaan sen katuun. Mielikuvissani nuo tiet vievät eri päämääriin ja siksi olen valinnut reitin, jossa käyn kiinni epämieluisaan tunteeseen. Olen hyväksynyt hankalan tunteen olemassaolon ja hyväksynyt sen. Pelkkä hyväksyntä ei ole riittänyt, vaan tunteen käsittely on jatkunut itsetutkiskeluna ja sen jakamisena.

Ulkopuolisuuden kokemus voi syntyä siitä, että oma perhe poikkeaa muista. Se, miten ympäröivä yhteiskunta tunnistaa perheiden erilaisuuden näyttäytyy mm. lainsäädännössä. Toisin kuin lapsuudessani, tänä päivänä uusperheet eivät ole harvinaisia.

Perheen hajoamisen kokee 30000 lasta vuosittain eli suurin piirtein yhtä paljon, kuin vuosittain lakitetaan ylioppilaita. Näistä eroperheiden lapsista joka neljäs alle 18-vuotias elää joko yksinhuoltaja- tai uusperheessä. Siitä huolimatta lainsäädäntö tuntuu elävän toisenlaisessa todellisuudessa. Siinä perhe näyttäytyy ydinperheenä eikä siten vastaa lasten elinympäristön todellisuutta. Esimerkiksi etuusjärjestelmä ei tunne vuoroasumista ei yksinhuoltaja- eikä uusperheessä.

Selkeä muutos viimeisten vuosikymmenten aikana liittyy vanhemmuuden rooleihin. Isä on yhä enemmän läsnä lapsensa syntymässä ja kasvussa. Tämä ei aina tule esille, kun perhe hajoaa. Esimerkiksi lasten vuoroasuminen on ollut lainsäädännössä tuntematon käsite, mutta siihen on tulossa muutos. Tämän vuoden joulukuun alusta astuu voimaan uudistettu laki Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Siinä vuoroasuminen tulee lainsäädäntöön ja lapsen huoltoa uudistetaan muutoinkin. Tuota lakia valmisteltaessa tuli esille, että pohjoismaista Norja on ainut maa, missä vuoroasuminen on lainsäädännössä. Siellä lakia on tarkennettu korostamaan lapsen etua ja vanhempien toimintaa ristiriitatilanteissa.

Uusperheissä voi kohdata muitakin yllättäviä lainsäädännöllisiä ristiriitaisuuksia arkijärjen kanssa. Nämä etäiset ja odottamattomat kuviot voivat kohdalle sattuessa aiheuttaa konflikteja uusperheen sisällä. Sellainen on esimerkiksi perinnönjako, jota määrittelee perintökaari ja avioliittolaki, jotka eivät tunnista uusperheiden tilannetta. Tämän vuoksi on hyvä tiedostaa epäkohdat ja miettiä, miten uusperheessä varaudutaan yllättäviinkin elämäntilanteisiin. Tosin, toivon, että lainsäätäjien katse ulottuisi myös näihin vanhakantaisiin lainkohtiin ja ne päivittyisi tähän päivään sopiviksi. Ettei uusperhe olisi näkymätön lainsäädännössä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusperhe, lainsäädäntö, vuoroasuminen

Tuulian Asiaa arjesta -blogisarjan osa 5b

Perjantai 1.4.2011 - Tuulia Ikkelä-Koski

Mielipidekirjoitukseni Suur-Jyväskylän Lehdessä 30.3.2011

Parhaillaan keskustellaan kiivaasti eläkeiän korottamisesta, jonka yhdeksi syyksi on esitetty työvoimapula tulevaisuudessa. Samaan aikaan pitäisi myös pohtia, kuinka työikäinen väestö voisi hyvin ja ylipäätään pystyisi tekemään töitä. Suurin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen on mielenterveyden ongelmat. Sitä ratkotaan kiinnittämällä huomiota työelämän paineisiin. Tosin työelämän paineet ei selitä alle 25 -vuotiaiden työeläkkeelle siirtymistä. Näiden nuorien työkyvyttömyyden peruste vuonna 2009 oli lähes 80 prosenttisesti mielenterveyden ja käyttäytymisen pulmat. Miten nuorten hyvinvointia voisi edistää, parantaa heidän työkykyään ja sitä kautta huolehtia yhteiskunnan rattaiden pyöriminen myös jatkossa?

Paras kuulemani mielenterveyden määritelmä on, että ihminen on terve, kun hän pystyy rakastamaan ja tekemään työtä. Välittämisen eli rakastamisen taito opitaan jo varhaisissa vuorovaikutussuhteissa, jolloin kiinnytään omiin vanhempiin. Työntekoon liittyy paljon taitoja, joita opitaan varhaisista ikävuosista alkaen koko elämän ajan lapsuuden kodissa, kouluissa ja työelämässä koko elinkaaren ajan. Lasten mukanaolo kotiarjen puuhissa on valitettavan epätrendikästä toimintaa verrattuna ns. virikkeelliseen kodin ulkopuoliseen toimintaan nähden.  Jo pienten lasten vastuuttaminen kotitöissä luo heille onnistumisen kokemuksia ja tukee kuulumista luontaiseen yhteisöönsä, perheeseen. Pitkään on ollut vallalla käsitys, että lapset viedään kodin ulkopuolelle juuri saadakseen sosiaalista yhteisöä. Oma perhe tarjoaa luontaisesti sosiaalisen laajan verkoston, varsinkin kun perhekäsitys ulotetaan koskettamaan myös isovanhempia, serkkuja ja sukulaisia. Suomessahan perhe-käsite rajataan yllättävän suppeaksi verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopan maihin.

Työ- ja toimintakyky on oleellinen asia työnteossa ja näin ollen myös mielenterveyden kannalta. Vanhemmuuden keskeisiä asioita lapsen ja nuoren työ- ja toimintakyvyn kasvattamisessa on lapsensa tunteminen, yhdessä toimiminen, pettymysten kohtaaminen ja rajojen asettaminen.  Perhe on avainasemassa siinä, miten lapsi oppii ponnistelemaan ja näkemään vaivaa erilaisten asioiden oppimisessa.

Yksi lääke nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen on perheen arvostaminen myös poliittisessa päätöksenteossa. Perheiden hyvinvointi on nostettava selkeästi esille rakennettaessa yhteiskuntaamme. Kunnon perhepolitiikka nyt kantaa suomalaisia pitkälle tulevaisuuteen, eikä sen vaikutukset ulotu vain lapsiperheisiin, vaan myös työmarkkinoille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläkeikä, hyvinvointi, perhe, mielenterveys

Asiaa ihmisen hyvinvoinnista. -blogisarjan osa 4.

Perjantai 25.3.2011 klo 22:55 - Tuulia Ikkelä-Koski

Tuulian Asiaa. -blogisarja osa 4.

Ihmisen hyvinvoinnista kumpuaa yhteiskunnan hyvinvointi. Hyvinvoinnin kannalta on keskeistä, että perheissä voidaan hyvin. Voisin verrata yhteiskunnan ja yksittäisen ihmisen, yksilön suhdetta palapeliin. Yhteiskunta on kuin suuri palapeli, jonka palat ovat ihmisiä. Jokainen pala on tärkeä. Ilman yhtä palaa, palapeli ei ole eheä. Tämän vertauksen avulla voi helpommin havaita sen, että jokaisen ihmisen hyvinvointi on tärkeää. Ihmisiä, koteja, perheitä on hyvin erilaisia: yhden hengen perheistä uusioperheisiin. Huolimatta siitä, mikä on perheen koko tai koostumus, kaikille perheille yhteinen nimittäjä on ihmisen hyvinvointi. 

Yhteiskunnan hyvinvointia luovat järjestelmät ovat luotu maahamme sotien jälkeen keskellä puutetta. Sen työn määrää ja innostusta kunnioitan. Hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin yhteistyöllä, määrätietoisuudella ja sitkeydellä, mitä kaipaan myös tässä ajassa.

Vuosia sitten kuulin määritelmän, että ihminen voi hyvin, kun hän pystyy tekemään töitä ja rakastamaan. Näinhän asia ei aina ole, silloin on pidettävä yhteisvastuullisesti huolta. Toivon Pave Maijasen sanoin ”Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.” Haluan edistää suomalaisten arjen sujuvuutta oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti ja olen aidosti kiinnostunut suomalaisten arjesta.

Perheet tarvitsevat tukea elämän ruuhkavuosina. Ihanteellisinta on, että mummot ja papat voivat olla läsnä perheiden arjessa. Näin ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Silloin vanha kunnon kotiapu on tarpeen ja sitä tulisi olla tarjolla. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointi, perhe, yhteiskunta