Ymmärrätkö leikkiä ja oppimista? -vastauksia varjovaalikoneeseen

Torstai 4.4.2019 klo 16:21 - Tuulia Kuntsi

Henrik Dettman avaa 3.4.2019 YLE:n kolumnissaan tuntojaan vaalikoneista ja heittää kehiin varjovaalikoneen. Dettman on aivan oikeassa todetessaan, että vaalikoneet toinen toisensa jälkeen toistaa samoja kysymyksiä eri sanakääntein. Lastemme tulevaisuuteen liittyvät kysymykset ovat jäävät esittämättä. Olen Dettmannin kanssa täysin samaa mieltä. Koulutukseen liittyvät kysymykset vaalikoneissa ovat populistisia, pinnallisia ja sellaisia, joilla ei luoda strategisesti uutta. Kysymykset liittyvät mm. kuriin ja kouluruokailuun. Dettman esittää varjovaalikoneessaan viisi erittäin osuvaa kysymystä, joihin nyt vastaan.

1. Ymmärrätkö leikkiä ja oppimista?

Ymmärrän leikkiä ja oppimista perin juurin osin koulutukseni ja työkokemukseni johdosta, mutta myös siksi, että olen elänyt näitä äitinä lasteni ja puolisoni lasten kanssa ja tätinä veljeni lasten kanssa. Uskon leikin voimaan oppimisessa, koska se luo vahvoja tunne-elämyksiä ja siten vahvan muistijäljen aivoihin. Varhaiset aistielämykset rakentavat aivoissa synapsien verkostoa, mikä on koko myöhemmän oppimisen perusta. Lapsen elämä ei kuitenkaan voi olla pelkkää virikesuihkua, vaan aivot tarvitsevat lepoa. Siksi uskon päiväunien ja kunnon yöunien voimaan. Toki unen ja levon tarpeessa on yksilöllisiä eroja, mutta levossa aivot eheytyvät.

Ymmärrän, että oppiminen on myös toiminnallista, jolloin koko keho kaikkine aisteineen on mukana tiedon käsittelyssä. Tämä tuli esille vahvasti, kun johdin Valteri-koulu Onervan uudisrakennusprojektia käyttäjän näkökulmasta. Oppimisympäristöiksi valjastettiin myös mm. portaikot. Niissä on eri teemoja, jotka liittyvät perustaitoihin: lukemiseen, laskemiseen ja ajanhallintaan. Matikkaportaikoissa on lukujonoja, joissa voi harjoitella lukujärjestyksiä, yhteen-, vähennys-, kertolaskuja ja jopa neliöjuuria. Historiaportaikossa on ihmiskunnan historian aikajana sellaisena kuin se on sisällöiltään opetussuunnitelmassa. Taide ja liikunta kuuluvat olla suuressa roolissa, eikä pelkästään sisätiloissa, vaan myös ulkona. Oppimisympäristö voi olla myös arkinen taidenäyttelytila. Siksi työpaikassani on runsaasti taidetta sijoituksessa ja taide-taitotilat ovat suunniteltu kaikkien aineiden opettamista varten, ei pelkästään taide- ja taitoaineita varten.

Uskon vahvasti, että kaikki oppii, konstit vain ovat monet.                   

2. Onko liikuntapaikat pakko yksityistää?

Liikuntapaikkojen yksityistäminen on riski nouseville kustannuksille, mikä koskee koko väestöä, varsinkin jos julkinen puoli ei ole hankkeissa millään tavalla mukana. Liikuntapaikat tulee olla houkuttelevia paikkoja kohtaamiseen ja yhteisöjen toimintaan, jotta niistä tulee aito vaihtoehto passiiviseen toimintaan.

Lasten ja nuorten harrastukset eivät saa olla riippuvaisia vanhemman lompakon paksuudesta. Pitää löytää keinoja selättää tämä ilmiö.

3. Millaista politiikkaa urheilu on?

En ajattele, että urheilu on sodankäynnin ja politiikan jatkeena, vaikka niin sen historia usein mielletään. Näen urheilun kilvoitteluna, joka houkuttaa liikunnan äärelle, vaikkakin mm. penkkiurheilun merkeissä. Urheilun keskeinen tehtävä on toimia arkiliikunnan edistäjänä, houkuttelijana ja myös kansallistunnon kohottajana.

Näen urheilijat ajattelevina yksilöinä, joilla on imagostatusta edistää liikunnallisia ja terveellisiä elintapoja. Urheilijat ovat vaikuttajia, joiden esimerkillä on voimaa.

4. Millä keinoilla nuoret liikkeelle?

Tutkimusten mukaan suomalaiset lapset ja nuoret eivät sitoudu liikuntaharrastukseen. Tämä on huolestuttava löydös. Mistä tämä johtuu? Varallisuudesta? Kavereiden mallista? Vai kenties liikuntaharrastuksen tavoitteista? Tämä on ilmiö, joka vaatii tarkempaa selvitystä ja reagointia.

Lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumukset säilyvät läpi elämän ja siksi ne luovat hyvinvointia laajasti: yksityiselämään, työelämään ja myös sote-kustannuksiin. Mielestäni paras malli lasten ja nuorten liikkumiseen. Ei kuitenkaan pidä unohtaa taidekasvatusta, eikä asettaa sitä vastakkain liikunnan kanssa. Taiteen eri muodot rikastuttavat lasten ja nuorten ajattelumaailmaa. Suhtaudun positiivisesti myös e-urheiluun, joka on uusi, mutta valitettavan vieroksuttu kulttuurin ilmentymä.

Keinoina liikunnan ja kulttuurin lisäämiseksi näen niiden kiinnostavuuden kasvattamisen. Siinä ei onnistu koulu tai perheet yksin, vaan on luotava houkuttelevia, arkeen sopivia toimintatapoja. Koululiikunnan tuntimäärää on lisätty, mutta se ei ole yksin autuaaksi tekevä keino. Koulussa myös muissa oppiaineissa voidaan käyttää liikunnan menetelmiä oppimisen keinoina. Myös perheiden yhdessä toimimisen toivoisin lisääntyvän. En tiedä, onko Iivo Niskasen pohdinta norjalaisten ”maan tavasta” liikkua perheinä yhdessä vapaa-aikana vaikuttanut todellakin heidän menestykseensä olevan totta, mutta en pidä sitä mahdottomanakaan.

5. Vihalla vai rakkaudella?

Dettman sanoo kolumnissaan: ”Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista – vastuuntuntoisesti. Äänestä!”. Tästä ole täysin samaa mieltä. Rakkaudesta arkeen olen ehdolla. Haluan tehdä ja mahdollistaa Suomen arvoisia tekoja.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varjovaalikonen, Dettman, liikunta, oppiminen, leikki

Lastentarhasta päiväkodin kautta varhaiskasvatustaloon

Keskiviikko 15.10.2014 klo 9:28 - Tuulia Ikkelä-Koski

Luin päivän lehden, jossa kerrottiin, että Keuruulle nousee varhaiskasvatustalo. Minulle tuli hieman hatara kuva, mitä talossa tulee tapahtumaan. Kyse on varmastikin alle kouluikäisten lasten oppimisen ja kasvun paikasta, mutta jäin miettimään sanaa "varhaiskasvatustalo". Minulle tämä sanahirviö kuvastaa aikaansa, jossa lapsuutta ei osata arvostaa ja kasvatus halutaan ulkoistaa yhteiskunnalle.

Kolmekymmentä vuotta sitten alettiin puhua päiväkodista, kun ajateltiin, että lapsella olisi kodinomaiset oltavat vanhempien ollessa töissä. Toiminnassa tuli alkoi korostua virikkeellisyys.

Sitä ennen lapset miellettiin enemmän kukkiin ja puihin, koska heidät vietiin lastentarhoihin. Aivan pienimmät lapset olivat seimeissä. Ajalle tyypillistä oli suurien massojen ideologia, tietynlainen sosialismi, joka näkyi lasten arjessa tiettyyn sapluunaan asettumisena.

Hassua sinänsä, että ihmiselämän vaihe, joka on kehityksellisesti koko elämänkaaren ajan tärkein, elää päätöksenteossa vuosikymmenestä toiseen todella kummallista ajelehtimisen aikaa. Varhaiskasvatuslaki on yli neljäkymmentä vuotta vanha ja todella vanhentunut. Sen uudistamisen puolesta on puhuttuu jo pitkään. Toistuvasti hallituskaudesta toiseen asia jää mappiin "Ö". Terveydenhuollon puolella lapsuus on saanut vankan arvonsa, kiitos monelle tekijälle Arvo Ylpöstä lähtien. Miksi tämä sama ei ole tapahtunut niiden palvelujen kohdalla, jotka tukevat pienen ihmisen varttumista?

Koulu on aina ollut koulu, mikä osoittaa, että sanana se taipuu moneksi. Se onkin eri tarina, millaisia fiboja sana "koulu" herättää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varhaiskasvatus, oppiminen, päiväkoti

Toiminnallinen oppiminen vaatii muunneltavia tiloja

Maanantai 24.3.2014 klo 18:53 - Tuulia Ikkelä-Koski

Erkki Laakso kysyi, ”Olisiko aika jo kypsä irrottaa pylly pois pulpetista” (Ksml 13.3.). Todellakin aika on miettiä, millaisia oppimisympäristöjä suunnitellaan ja rakennetaan niin, että niissä huomioidaan nykyinen käsitys oppimisesta ja tulevaisuuden taidoista. Pohjimmiltaan kyse on juuri Laakson mainitsemasta ajattelutavan muutoksesta.

Parhaillaan uudistetaan oppimisympäristöjä osittain pakon sanelemina sisäilmaongelmien vuoksi ja samaan aikaan uudistetaan valtakunnallisia opetussuunnitelmia. Näiden uudistusten taustalla toimii hyvin erilaisia asiantuntijoita: arkkitehtejä, insinöörejä, opettajia ja hallinnon virkamiehiä. Suuri riski on, etteivät tämän uudistuksen eri tekijät ja heidän ajatusmaailmansa kohtaa. Jos näin käy, oppimisympäristöt suunnitellaan vanhan kaavan mukaan tai tehdään parannuksia, jotka ovat vähäisiä muutoksen kannalta eivätkä siten palvele oppimisen suurta kehitystä. Pahimmillaan ajattelutavat eivät kohtaa ja jos ne kohtaavat, riskiksi jää vielä se, että ajattelutapaa ohjaavat totutut tavat. Näin tuudittaudutaan tuttuun ja turvalliseen, eikä muutosta tapahdu. Kuitenkin näen tämän tilanteen tuhannen taalan paikkana, koska oppimisympäristöt ovat säilyneet varsin perinteisinä yli sadan vuoden ajan, suuri osa koulurakennuksista on rakennettu sotien jälkeen ja lähitulevaisuudessa oppimisympäristöjä korjataan tai rakennetaan lisää. Tässä tilanteessa on oleellista pohtia, millainen ajattelu eri toimijoita ohjaa?

Tämän vuoden aikana etsitään valtakunnallisesti yhteistä käsitystä siitä, miten perusopetus linjataan alkaen vuoden 2016 elokuusta noin kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Uudistuksen selkeä linja on uudistaa toimintakulttuuria ja pedagogiikkaa. Yksi esille nousseista pedagogisista uudistuksista on Laakson kirjoituksessakin esille tullut toiminnallinen oppiminen. Se on saamassa jalansijaa ja se on välttämätöntäkin, koska lapset ja nuoret oppivat käyttäen kaikkia aistejaan ja yksi menetelmä ei toimi kaikilla.

Toiminnallinen oppiminen tarvitsee tilaa, mikä muodostaakin vaikean yhtälön ratkaistavaksi julkisen talouden haasteissa. Tarvittaisiin tilaa, mutta kustannukset eivät saisi nousta. Miten tämä pulma ratkaistaisiin? Olisiko aika kypsä miettiä erilaisia tapoja käyttää tilaa ja luoda uusia tilaratkaisuja? Jos toiminnallinen opetus jää vain yhden luokkatilan varaan, kuten draamaluokan, sama vanha perinne jatkuisi. Käytännössä perusopetuksen yläkoulun luokka pääsisi kyseiseen tilaan vain kerran viikossa, eikä yksittäinen luokka siten palvelisi toiminnallisen opetuksen vahvistumista.

Jotta oppiminen monipuolistuisi, on suunniteltava monipuolisia tiloja ja muutettava totuttuja toimintatapoja, toteaa Marko Kuuskorpi (2012) väitöskirjassaan ”Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö: Käyttäjälähtöinen, muunneltava ja joustava oppimistila”. Oppimisen haasteisiin vastaaminen edellyttää perinteisten luokkien muuttumista oppimistiloiksi. Kalusteet eivät olisi pysyviä, vaan muunneltavia ja joustavia, mikä mahdollistaa yhteisökeskeiset tavat toimia. Mahdollisuudeksi näen, että jatkossa suunnittelussa oivallettaisiin yksittäisten tilojen yhdistäminen toisiinsa, niin, että monitoimitiloja voisi hyödyntää mm. toiminnallisessa oppimisessa. Ei olisi lainkaan hullumpi ajatus, että käytäväneliöt hyödynnettäisiin monitoimitiloina, mikä mahdollistaisi myös draaman hyödyntämisen opetuksessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toiminnallinen oppiminen, oppimisympäristö