Ymmärrätkö leikkiä ja oppimista? -vastauksia varjovaalikoneeseen

Torstai 4.4.2019 klo 16.21 - Tuulia Kuntsi

Henrik Dettman avaa 3.4.2019 YLE:n kolumnissaan tuntojaan vaalikoneista ja heittää kehiin varjovaalikoneen. Dettman on aivan oikeassa todetessaan, että vaalikoneet toinen toisensa jälkeen toistaa samoja kysymyksiä eri sanakääntein. Lastemme tulevaisuuteen liittyvät kysymykset ovat jäävät esittämättä. Olen Dettmannin kanssa täysin samaa mieltä. Koulutukseen liittyvät kysymykset vaalikoneissa ovat populistisia, pinnallisia ja sellaisia, joilla ei luoda strategisesti uutta. Kysymykset liittyvät mm. kuriin ja kouluruokailuun. Dettman esittää varjovaalikoneessaan viisi erittäin osuvaa kysymystä, joihin nyt vastaan.

1. Ymmärrätkö leikkiä ja oppimista?

Ymmärrän leikkiä ja oppimista perin juurin osin koulutukseni ja työkokemukseni johdosta, mutta myös siksi, että olen elänyt näitä äitinä lasteni ja puolisoni lasten kanssa ja tätinä veljeni lasten kanssa. Uskon leikin voimaan oppimisessa, koska se luo vahvoja tunne-elämyksiä ja siten vahvan muistijäljen aivoihin. Varhaiset aistielämykset rakentavat aivoissa synapsien verkostoa, mikä on koko myöhemmän oppimisen perusta. Lapsen elämä ei kuitenkaan voi olla pelkkää virikesuihkua, vaan aivot tarvitsevat lepoa. Siksi uskon päiväunien ja kunnon yöunien voimaan. Toki unen ja levon tarpeessa on yksilöllisiä eroja, mutta levossa aivot eheytyvät.

Ymmärrän, että oppiminen on myös toiminnallista, jolloin koko keho kaikkine aisteineen on mukana tiedon käsittelyssä. Tämä tuli esille vahvasti, kun johdin Valteri-koulu Onervan uudisrakennusprojektia käyttäjän näkökulmasta. Oppimisympäristöiksi valjastettiin myös mm. portaikot. Niissä on eri teemoja, jotka liittyvät perustaitoihin: lukemiseen, laskemiseen ja ajanhallintaan. Matikkaportaikoissa on lukujonoja, joissa voi harjoitella lukujärjestyksiä, yhteen-, vähennys-, kertolaskuja ja jopa neliöjuuria. Historiaportaikossa on ihmiskunnan historian aikajana sellaisena kuin se on sisällöiltään opetussuunnitelmassa. Taide ja liikunta kuuluvat olla suuressa roolissa, eikä pelkästään sisätiloissa, vaan myös ulkona. Oppimisympäristö voi olla myös arkinen taidenäyttelytila. Siksi työpaikassani on runsaasti taidetta sijoituksessa ja taide-taitotilat ovat suunniteltu kaikkien aineiden opettamista varten, ei pelkästään taide- ja taitoaineita varten.

Uskon vahvasti, että kaikki oppii, konstit vain ovat monet.                   

2. Onko liikuntapaikat pakko yksityistää?

Liikuntapaikkojen yksityistäminen on riski nouseville kustannuksille, mikä koskee koko väestöä, varsinkin jos julkinen puoli ei ole hankkeissa millään tavalla mukana. Liikuntapaikat tulee olla houkuttelevia paikkoja kohtaamiseen ja yhteisöjen toimintaan, jotta niistä tulee aito vaihtoehto passiiviseen toimintaan.

Lasten ja nuorten harrastukset eivät saa olla riippuvaisia vanhemman lompakon paksuudesta. Pitää löytää keinoja selättää tämä ilmiö.

3. Millaista politiikkaa urheilu on?

En ajattele, että urheilu on sodankäynnin ja politiikan jatkeena, vaikka niin sen historia usein mielletään. Näen urheilun kilvoitteluna, joka houkuttaa liikunnan äärelle, vaikkakin mm. penkkiurheilun merkeissä. Urheilun keskeinen tehtävä on toimia arkiliikunnan edistäjänä, houkuttelijana ja myös kansallistunnon kohottajana.

Näen urheilijat ajattelevina yksilöinä, joilla on imagostatusta edistää liikunnallisia ja terveellisiä elintapoja. Urheilijat ovat vaikuttajia, joiden esimerkillä on voimaa.

4. Millä keinoilla nuoret liikkeelle?

Tutkimusten mukaan suomalaiset lapset ja nuoret eivät sitoudu liikuntaharrastukseen. Tämä on huolestuttava löydös. Mistä tämä johtuu? Varallisuudesta? Kavereiden mallista? Vai kenties liikuntaharrastuksen tavoitteista? Tämä on ilmiö, joka vaatii tarkempaa selvitystä ja reagointia.

Lapsuuden ja nuoruuden liikuntatottumukset säilyvät läpi elämän ja siksi ne luovat hyvinvointia laajasti: yksityiselämään, työelämään ja myös sote-kustannuksiin. Mielestäni paras malli lasten ja nuorten liikkumiseen. Ei kuitenkaan pidä unohtaa taidekasvatusta, eikä asettaa sitä vastakkain liikunnan kanssa. Taiteen eri muodot rikastuttavat lasten ja nuorten ajattelumaailmaa. Suhtaudun positiivisesti myös e-urheiluun, joka on uusi, mutta valitettavan vieroksuttu kulttuurin ilmentymä.

Keinoina liikunnan ja kulttuurin lisäämiseksi näen niiden kiinnostavuuden kasvattamisen. Siinä ei onnistu koulu tai perheet yksin, vaan on luotava houkuttelevia, arkeen sopivia toimintatapoja. Koululiikunnan tuntimäärää on lisätty, mutta se ei ole yksin autuaaksi tekevä keino. Koulussa myös muissa oppiaineissa voidaan käyttää liikunnan menetelmiä oppimisen keinoina. Myös perheiden yhdessä toimimisen toivoisin lisääntyvän. En tiedä, onko Iivo Niskasen pohdinta norjalaisten ”maan tavasta” liikkua perheinä yhdessä vapaa-aikana vaikuttanut todellakin heidän menestykseensä olevan totta, mutta en pidä sitä mahdottomanakaan.

5. Vihalla vai rakkaudella?

Dettman sanoo kolumnissaan: ”Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista – vastuuntuntoisesti. Äänestä!”. Tästä ole täysin samaa mieltä. Rakkaudesta arkeen olen ehdolla. Haluan tehdä ja mahdollistaa Suomen arvoisia tekoja.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: varjovaalikonen, Dettman, liikunta, oppiminen, leikki