Puheenvuoro Jyväskylän valtuustossa 22.4.2013

Maanantai 4.11.2013 - Tuulia Ikkelä-Koski

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut

Johanna Karjula otti esiin pienten koulujen toiminnan rajauksen tiettyyn luokkiin, joten tarkka rajaus ei ole tarpeellinen.  Ensinnäkin tarkat rajat kriteeristössä ovat hankalia, koska ne ohjaavat päätöksentekoa laadintahetken mukaan, eivätkä ne jousta. Nyt olemme päättämässä muuten hyvistä kriteereistä, mutta luokkarajausten tarkoituksen mukaisuutta epäilen.

Toiseksi rajaus 0-4 luokkiin vaikuttaa tuulesta temmatulta. Taustaselvityksissä rajausta on perusteltu mm. opetussuunnitelman toteutumisella ja tehottomilla opetusryhmillä. Kummatkin näistä perusteista ovat varsin heppoisia. Sekö on tehokasta, että oppilas istuu taksin takapenkillä? Tutkisin huomattavasti huolellisemmin oppilaiden kuljetusjärjestelyt 5-6 luokkalaisten osalta, jos päädytään kriteeristöön, jossa on tarkat luokkarajat. Näin siksi, koska vuosituntimäärät ovat 5-6 luokkalaisilla erilaisia kuin 7-9-luokkalaisilla. Tämä aiheuttaisi oppilaille kyytien odottamista tai kaupungille kuljetusten järjestämistä useassa eri vuorossa. Kyytien odottaminen on kuitenkin rajallista, koska kyytiä ja sen odotuksen kestoa määrittelee Perusopetuslaki. Alle 13-vuotiailla se on 2½ tuntia ja yli 13-vuotiailla 3 tuntia päivässä. Jos oppilas odottaa kyytiä, asianmukainen valvonta on järjestettävä koululle. Näin ollen helposti saattaa syntyä tilanne, että yläkoululaisia ja 5-6 luokkalaisia ei voi kuljettaa samoilla kyydeillä, joten kuljetusten määrä kasvaa ja näin ollen myös kustannukset.

Keskeisin kysymys tässä asiassa on se, miten parhaiten opetus kannattaa järjestää, varsinkin nyt kun ollaan uuden kynnyksellä. Reilun kolmen vuoden kuluttua 1.8.2016 astuu voimaan uusi perusopetuksen tuntijako. Sen vaikutukset opetuksen järjestämiseen kannattaa tarkastella ensin ennen kuin asetetaan lähinnä mielikuviin perustuvia tiukkoja rajoja.

Näiden perusteluiden vuoksi kannatan Johanna Karjulan muutosesitystä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pieni, koulu, kriteeri, kyläkoulu