Kaikki oppii, konstit ovat vain monet

Lauantai 13.4.2019 klo 9.13 - Tuulia Kuntsi

Koululaisten osaaminen on muuttunut huolestuttavasti. Heikkojen osaajien määrä on kaksinkertaistunut vajaassa kymmenessä vuodessa Pisa-tutkimuksen mukaan. Nämä oppilaat eivät saavuta perusopetuksessa sellaisia taitoja, joita pidetään oleellisina jatko-opinnoissa selviytymisen kannalta.

On erittäin ristiriitaista, että saman ajanjakson aikana lainsäädännöllä vahvistettiin tuen saamista oppimiseen. Kymmenen vuotta sitten astui voimaan ns. kolmiportaisen tuen malli, jolla taataan tukea tarvitseville tukea. Tuki voi olla tukiopetusta, erityisopetusta, henkilöstön koulutusta, avustusta, apuvälineitä, oppimisympäristön muokkaamista jne. Valitettavasti tuen eri muodot ovat jalkautuneet aivan liian hitaasti ja näen, että se on oleellisin syy heikosti pärjäävien oppilaiden määrän kasvuun. Aivan liian usein tuen rakentaminen yksittäisen oppilaan kohdalla tyssähtää lauseeseen ”ei ole rahaa” tai ”ei ole resursseja”. Näin ei voi olla, kun samaan aikaan koulutuspoliittinen linjaus on inklusiivinen eli kaikille yhtenäinen perusopetus.

Jos koulujen ahdinkoon ei saada muutosta, edessämme on karu tie. Alalta vetäytyy osaajat ja sen houkuttelevuus romahtaa. Siihen meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Suomalaisen koulun ylpeys on tasa-arvoinen opetus kaikille ja osaava henkilökunta. On korkea aika luoda koulutuspoliittinen katse yli yhden hallituskauden ja sopia siitä, miten tilanne korjataan. On myös tehtävä selväksi, etteivät pienryhmät ole vallitsevan linjauksen vastaisia, kun opetussuunnitelmallisesti edetään inkluusion hengessä. Se on yksi tukimuoto. Oppilaan etu on kaikkein tärkein, oli hän millainen oppija tahansa.

Tämä blogikirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Keskisuomalaisessa 13.4.2019

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perusopetus, inkluusio, tuki, kolmiportainen tuki

Kaikki oppii, konstit ovat vain monet

Perjantai 1.3.2019 klo 10.24 - Tuulia Kuntsi

Koulutuksessa pidän tärkeänä sitä, että kaikki oppii, konstit vain ovat monet. Kukaan ei ole oman onnensa seppä. Apua tarvitsevan tulee saada apua. Kansanedustajana vahvistaisin koulutusta varmistaen, että peruskoulussa jokainen oppii perustaidot ja ammatillisella polulla tiedot ja taidot karttuvat uteliaana läpi elämän.

Koululaisten osaaminen on muuttunut huolestuttavasti. Heikkojen osaajien määrä on kaksinkertaistunut vajaassa kymmenessä vuodessa Pisa-tutkimuksen mukaan. Nämä oppilaat eivät saavuta perusopetuksessa sellaisia taitoja, joita pidetään oleellisina jatko-opinnoissa selviytymisen kannalta.

Kuulen usein opettajilta, että inkluusio eli erityisryhmien purkaminen ja –oppilaiden sijoittaminen yleisopetukseen ei toimi. Arki on yhtä härdelliä, selviytymistaistoa ja vallitseva tunne on riittämättömyys. Inkluusio koetaan toimimattomana. Mielestäni sitä se on, jos se on ollut säästökeino. Tätä uudistuksen kynnyksellä 25 vuotta sitten pelättiin. Mutta inkluusio voi olla myös toimiva.

Mielestäni nyt on mennyt kaksi asiaa sekaisin: opetussuunnitelmauudistus ja inkluusio. Ennen vuotta 1994 jokaisella erityisryhmällä oli oma opetussuunnitelmansa: Näkövammaisten opetussuunnitelma (ENÄ), Kuulovammaisten opetussuunnitelma (EKU), Sopeutumattomien opetussuunnitelma (ESY) jne. Muille kuin erityisoppilaille oli oma Perusopetuksen opetussuunnitelma. Vuoden 1994 suuressa opetussuunnitelmauudistuksessa lähdettiin inkluusion tielle ja sillä reitillä ollaan edelleen: osa kokien tuskaa, osa erittäin tyytyväisenä. Muutos perustui YK:n ihmisoikeusjulistukseen. Siihen että jokaisella kuuluu olla tasavertaiset mahdollisuudet opiskeluun. Oleellinen muutos oli se, että perusopetukseen tuli yksi ja sama opetussuunnitelma kaikille, oli oppilas erityisoppilas tai ei. Aiemmin opetussuunnitelma oli yleisestä opetussuunnitelmasta sovellettu, uudessa oli periaate, että yleisestä opetussuunnitelmasta poiketaan yksilöllisesti. Alettiin puhua ”hojksaamisesta”.

Näiden 25 vuoden aikana perusopetuksen opetussuunnitelmat ovat muuttuneet kymmenen vuoden välein. Nyt opetussuunnitelmassa on lukuisia pedagogisia vaihtoehtoja räätälöidä tukea tarvitseville oppilaille koulupolkua. Lisäksi kymmenen vuotta sitten lainsäädäntöön tuli ns. kolmiportaisen tuen malli, jolla taataan tukea tarvitseville tukea. Tuki voi olla tukiopetusta, erityisopetusta, henkilöstön koulutusta, avustusta, apuvälineitä, oppimisympäristön muokkaamista jne. Valitettavasti tuen eri muodot ovat jalkautuneet aivan liian hitaasti ja näen, että se on oleellisin syy heikosti pärjäävien oppilaiden määrän kasvuun. Aivan liian usein tuen rakentaminen yksittäisen oppilaan kohdalla tyssähtää lauseeseen ”ei ole rahaa” tai ”ei ole resursseja”. Näin ei voi olla, kun samaan aikaan koulutuspoliittinen linjaus on inklusiivinen.

Jos koulujen ahdinkoon ei saada muutosta, edessämme on karu tie. Alalta vetäytyy osaajat ja sen houkuttelevuus romahtaa. Siihen meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Suomalaisen koulun ylpeys on tasa-arvoinen opetus kaikille ja osaava henkilökunta. On korkea aika luoda koulutuspoliittinen katse yli yhden hallituskauden ja sopia siitä, miten homma etenee. On myös tehtävä selväksi, ettei pienryhmät ole rikos, kun opetussuunnitelmallisesti edetään inkluusion hengessä. Se on yksi tukimuoto. Oppilaan etu on kaikkein tärkein, oli hän millainen oppija tahansa.

Kaikki_oppii2.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: peruskoulu, opetus, tuki, kolmiportainen tuki, inkluusio, eduskuntavaalit