Kadotettua onnea etsimässä?

Tiistai 23.10.2012 klo 21.36 - Tuulia Ikkelä-Koski

Tänään minut pysähdytti rakkaan kummityttöni Facebook tilapäivitys: ""joojoo mua väsyttää ihmisten valitus siitä, kuinka ”me saatiin koulussa VAAN tämmöset paskat läppärit” tai ku ”tarviisin uuden puhelimen ku tää on nii huono” ja ”koulus on aina paskaa safkaa”. Afrikas samanikäset ja samanlaiset nuoret maksaa ittensä kipeeks et pääsee kouluun, jossa niitä piiskataan jos testi menee huonosti. Vapaa-aikaa niillä oli ehkä kaks tuntia viikossa. Siel ne kerto mulle tyytyväisenä kuinka ”tää on hyvä koulu, koska meillä on omat pulpetit ja koulukirjat!!” siel 80 poikaa jako keskenään alle 40 kovaa sänkyy, joissa ne nukku ilman peittoja, enkä oikeestaan sitä niidenkää kouluruokaa kehuis. Siellä lapset oli ikionnellisii ku sai multa lahjaks pullat ja limsat, koska se oli ehkä suurinta mitä ne kuvitella saattaa. Mut SILTI jokanen ihminen, jonka tapasin siellä, oli ONNELLISIA. Koska ne osaa arvostaa sitä, mitä niillä on. Ne oli tyytyväisiä siitä, että ne on ylipäätään elossa. Joten pliiis, älä jaksa kitistä ku et saanukkaa uutta ipadia, -podia tai mitä ikinä :D jos hiustenpidennykset meni pilalle – joo otan osaa, sulla täytyy olla tosi rankkaa! Hei oikeesti asiat vois aina olla huonomminki. Kelaa sitä. Kato ympärilles ja ARVOSTA sitä mitä sulla on.""
 
Vaalikentillä puhumme hyvinvointivaltiosta ja sen ylläpitämisestä. Ehdokkaiden maireat hymykuvat somistavat päivän sanomalehtiämme ja samaan aikaan saamme lukea samaisista lehdistä vauvojen surmista, puukotuksista, lasten hyväksikäytöstä, rattijuopumuksista ja siitä, kun lompakosta varastettiin rahaa kirkossa. Mikä meitä suomalaisia vaivaa? Uutisointi kuvaa kaikkea muuta kuin hyvää vointia ja onnellisuutta. Onko niin, että olemme kadottaneet jotain sellaista, mikä luo henkistä hyvinvointia ja tyytyväisyyttä?
 
Kummityttöni tilapäivityksen voisi muuntaa myös kuvaamaan aikuisen maailmaa, missä auto ei ole tarpeeksi käypänen pirssi statusta pönkittämään, kotikaan ei ole asuntomessuluomus eikä kesämökkiäkään ole. Kaikenkukkuraksi töissä pomo ei anna hankkia tablettia, eikä nosta palkkaa kuin yleisen sopimuksen verran... Nii-in. Tekisi myös mieli kysellä onnellisuuden perään, houkutella katselemaan ympärille ja huomaamaan, arvostamaan, mitä meillä jo on.
 
Arvostammeko pohjimmiltaan enemmän materiaa, kunniaa ja valtaa kuin  lähimmäisiämme? Olemmeko kadottaneet onnen? Miten tässä on näin päässyt käymään? Ja ennenkaikkea, miten tästä mennään eteenpäin?

2 kommenttia . Avainsanat: onnellisuus, hyvinvointi, materialismi

Tuulian Asiaa arjesta -blogisarjan osa 5b

Perjantai 1.4.2011 - Tuulia Ikkelä-Koski

Mielipidekirjoitukseni Suur-Jyväskylän Lehdessä 30.3.2011

Parhaillaan keskustellaan kiivaasti eläkeiän korottamisesta, jonka yhdeksi syyksi on esitetty työvoimapula tulevaisuudessa. Samaan aikaan pitäisi myös pohtia, kuinka työikäinen väestö voisi hyvin ja ylipäätään pystyisi tekemään töitä. Suurin syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen on mielenterveyden ongelmat. Sitä ratkotaan kiinnittämällä huomiota työelämän paineisiin. Tosin työelämän paineet ei selitä alle 25 -vuotiaiden työeläkkeelle siirtymistä. Näiden nuorien työkyvyttömyyden peruste vuonna 2009 oli lähes 80 prosenttisesti mielenterveyden ja käyttäytymisen pulmat. Miten nuorten hyvinvointia voisi edistää, parantaa heidän työkykyään ja sitä kautta huolehtia yhteiskunnan rattaiden pyöriminen myös jatkossa?

Paras kuulemani mielenterveyden määritelmä on, että ihminen on terve, kun hän pystyy rakastamaan ja tekemään työtä. Välittämisen eli rakastamisen taito opitaan jo varhaisissa vuorovaikutussuhteissa, jolloin kiinnytään omiin vanhempiin. Työntekoon liittyy paljon taitoja, joita opitaan varhaisista ikävuosista alkaen koko elämän ajan lapsuuden kodissa, kouluissa ja työelämässä koko elinkaaren ajan. Lasten mukanaolo kotiarjen puuhissa on valitettavan epätrendikästä toimintaa verrattuna ns. virikkeelliseen kodin ulkopuoliseen toimintaan nähden.  Jo pienten lasten vastuuttaminen kotitöissä luo heille onnistumisen kokemuksia ja tukee kuulumista luontaiseen yhteisöönsä, perheeseen. Pitkään on ollut vallalla käsitys, että lapset viedään kodin ulkopuolelle juuri saadakseen sosiaalista yhteisöä. Oma perhe tarjoaa luontaisesti sosiaalisen laajan verkoston, varsinkin kun perhekäsitys ulotetaan koskettamaan myös isovanhempia, serkkuja ja sukulaisia. Suomessahan perhe-käsite rajataan yllättävän suppeaksi verrattuna esimerkiksi Keski-Euroopan maihin.

Työ- ja toimintakyky on oleellinen asia työnteossa ja näin ollen myös mielenterveyden kannalta. Vanhemmuuden keskeisiä asioita lapsen ja nuoren työ- ja toimintakyvyn kasvattamisessa on lapsensa tunteminen, yhdessä toimiminen, pettymysten kohtaaminen ja rajojen asettaminen.  Perhe on avainasemassa siinä, miten lapsi oppii ponnistelemaan ja näkemään vaivaa erilaisten asioiden oppimisessa.

Yksi lääke nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen on perheen arvostaminen myös poliittisessa päätöksenteossa. Perheiden hyvinvointi on nostettava selkeästi esille rakennettaessa yhteiskuntaamme. Kunnon perhepolitiikka nyt kantaa suomalaisia pitkälle tulevaisuuteen, eikä sen vaikutukset ulotu vain lapsiperheisiin, vaan myös työmarkkinoille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläkeikä, hyvinvointi, perhe, mielenterveys

Asiaa ihmisen hyvinvoinnista. -blogisarjan osa 4.

Perjantai 25.3.2011 klo 22.55 - Tuulia Ikkelä-Koski

Tuulian Asiaa. -blogisarja osa 4.

Ihmisen hyvinvoinnista kumpuaa yhteiskunnan hyvinvointi. Hyvinvoinnin kannalta on keskeistä, että perheissä voidaan hyvin. Voisin verrata yhteiskunnan ja yksittäisen ihmisen, yksilön suhdetta palapeliin. Yhteiskunta on kuin suuri palapeli, jonka palat ovat ihmisiä. Jokainen pala on tärkeä. Ilman yhtä palaa, palapeli ei ole eheä. Tämän vertauksen avulla voi helpommin havaita sen, että jokaisen ihmisen hyvinvointi on tärkeää. Ihmisiä, koteja, perheitä on hyvin erilaisia: yhden hengen perheistä uusioperheisiin. Huolimatta siitä, mikä on perheen koko tai koostumus, kaikille perheille yhteinen nimittäjä on ihmisen hyvinvointi. 

Yhteiskunnan hyvinvointia luovat järjestelmät ovat luotu maahamme sotien jälkeen keskellä puutetta. Sen työn määrää ja innostusta kunnioitan. Hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin yhteistyöllä, määrätietoisuudella ja sitkeydellä, mitä kaipaan myös tässä ajassa.

Vuosia sitten kuulin määritelmän, että ihminen voi hyvin, kun hän pystyy tekemään töitä ja rakastamaan. Näinhän asia ei aina ole, silloin on pidettävä yhteisvastuullisesti huolta. Toivon Pave Maijasen sanoin ”Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.” Haluan edistää suomalaisten arjen sujuvuutta oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti ja olen aidosti kiinnostunut suomalaisten arjesta.

Perheet tarvitsevat tukea elämän ruuhkavuosina. Ihanteellisinta on, että mummot ja papat voivat olla läsnä perheiden arjessa. Näin ei kuitenkaan ole aina mahdollista. Silloin vanha kunnon kotiapu on tarpeen ja sitä tulisi olla tarjolla. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointi, perhe, yhteiskunta

Tulossa: Tuulian Asiaa. -blogisarja

Lauantai 26.2.2011 klo 14.17 - Tuulia Ikkelä-Koski

Tuulian Asiaa. –blogisarja on 7 –osainen sarja, josta ilmestyy yksi osa viikkossa. Kirjoituksia voi olla viikossa useampikin. Jokaisessa sarjan osassa tarkastelen viikoittain vaihtuvaa teemaa omasta näkökulmasta ja siitä, miten lähiaikoina asia on ollut muuten esillä ilmiönä, keskusteluissa tai päätöksenteossa. Kaikkea kirjoittelua voi kommentoida.

Sarja alkaa viikolla 9 helmi-maaliskuun vaihteessa ja päättyy viikolla 15, joka on Eduskuntavaaliviikko.

Blogisarja on osa ”Uusia tuulia Eduskuntaan” –vaalikampanjaani.

Tervetuloa seuraamaan Tuulian Asiaa. –blogisarjaa!

Tuulia

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvot, sivistys, opetus, hyvinvointi, arki, aate

Näin kehittäisin perusopetusta

Lauantai 22.1.2011 klo 21.13 - Tuulia Ikkelä-Koski

Haluaisin kehittää Perusopetusta vastaamaan tulevaisuuden tarpeita unohtamatta, että jo nyt meillä on erittäin paljon hyvää. Muutoksia ei tarvitse tehdä vain muuttamisen vuoksi vaan siihen pitää olla selkeä tarve. Mielestäni tarvetta on kehittää sekä työympäristön turvallisuuteen ja toimintakulttuuriin, sukupuoliseen ja alueelliseen tasa-arvoon, että tuntijakoon ja opetussuunnitelmaan liittyviä asioita.

Työympäristön turvallisuuteen ja toimintakulttuuriin liittyen minun suurin huoli on työssä jaksaminen ja työrauha. Nämä kaksi asiaa koskettavat niin opettajia, muuta henkilökuntaa kuin oppilaitakin. Nyt on aika kesyttää kiire ja taltuttaa riittämättömyyden tunteet. Näitä voidaan säädellä mm. Perusopetuksen uusia sisältöjä luotaessa ja varmistamalla riittävästi täydennyskoulutusta. On myös aika kiinnittää huomiota työrauhaan, joka on monisyinen asia. Työrauhankin suhteen turhan usein syyttävä sormi osoittaa opettajaa. Työrauha on nostettava keskusteluun, koska rauhattomuus uuvuttaa ja se tekee työstä tehotonta. Vaarallisinta on, ettei työrauhalle tehdä mitään. Silloin kaikki osapuolet kyynistyvät ja lopputuloksen arvaammekin. 

Työympäristön turvallisuuteen liittyvät myös sisäilmaongelmat ja lisääntynyt väkivalta tai sen uhka. Koulujen sisäilmaongelmat eivät valitettavasti ratkea vain remontoimalla tai rakentamalla uusia kouluja. Ilmeisesti suurin osa sisäilmaongelmista ei johdukaan kosteuden aiheuttamista homeongelmista, vaan erilaisten materiaalien yhteensopimattomuudesta. Tätä asiaa tulee viedä eteenpäin seuraavan Eduskunnan istuntokautena, kun Suomen kemikaalilainsäädäntöä uusitaan. Silloin on huomioitava kemikaaliyhdisteiden merkitys työympäristöön.

Väkivalta ja sen uhka on lisääntynyt kouluissamme viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sitä kontrolloidaan kaiken aikaa numeroin ja käppyröin, mutta mitä teemme sellaisen toimintakulttuurin luomiseksi, joka ehkäisee väkivaltaa? Lapsen ja nuoren suurin tarve kouluyhteisössä on tuntea kuuluvansa sosiaaliseen ryhmään. Edesauttaako sitä, jos ryhmät ovat ylisuuria ja kouluarki on pirstaleinen? Ryhmien koot tulee määritellä selkeästi lainsäädännössä. Arjen eheys ja ryhmän pysyvyys ovat erittäin tärkeitä alkuopetuksesta noin neljänteen luokkaan. Toki ne ovat tärkeitä senkin jälkeen. Arjen eheyttä luodaan Valtioneuvoston asettamasta tuntijaosta lähtien opettajan arjen päätöksiin toteuttaa opetustaan.

Työssä jaksaminen oppilaiden kannalta koskee myös motivaation lisäämistä. Motivaatio on oppimisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kouluista ei kuitenkaan tarvitse luoda viihdytyskeskuksia. Oppimisen motivaatio syntyy innosta oppia uutta. Oppia voi monella tavalla, mutta pidän tärkeänä, että opettaja tuntee oppilaansa, on heidän ajatusmaailmastaan aidosti kiinnostunut. Aito välittäminen ei ole paapomista tai hyysäämistä. Se on monipuolista kommunikaatiota, arviointia ja yhteistyötä. Tieto- ja viestintätekniikka mahdollistaa opetukseen paljon sellaista, joka voi myös motivoida oppilaita. Samalla se myös haastaa opettajat oppimaan uutta, mutta kyllähän me opimme.  Me olemme vieriviä kiviä, jotka eivät koskaan sammaloidu.

Tärkeintä on, että oppilas oppii ja kehittyy optimaalisella tavalla asui hän Helsingissä tai Sevettijärvellä, oli hän tyttö tai poika tai olivatpa hänen vanhempansa siivoojia tai professoreja. Huomioitavaa on, että viimeisin PISA -tutkimus osoittaa, että niin sukupuoliselle kuin alueellisellekin tasa-arvolle on tehtävä jotain. PISA2009 ensitulokset luettuani jäin pohtimaan, onko ylistetty Perusopetuksemme tasalaatuisuus murenemassa? Erityisen huolestuttavaa tutkimuksen mukaan on, että Välisuomen poikien lukutaito on OECD-maiden keskiarvoa heikompi. Myös tyttöjen ja poikien osaamisen erot olivat Suomessa OECD-maiden suurin. Huolestuttavaa, mutta on mielenkiintoista pohtia, mikä johtuu koulusta ja mikä kulttuurista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perusopetus, työhyvinvointi, työssä jaksaminen