Puheenvuoroni valtuustossa Keljonkankaan koulun hankesuunnitelma-asiassa

Maanantai 20.8.2018 klo 19.35 - Tuulia Kuntsi

Kiitos hankesuunnitelmasta, joka on ottanut oppimisympäristön kehittämisessä askeleen eteenpäin verrattuna aiempiin hankesuunnitelmiin.

Haluan kuitenkin nostaa muutaman huomion.

Nykyisin uusien oppimisympäristöjen suunnittelua perustellaan uusilla opetussuunnitelmilla. Valtakunnallisesti tarkastellen siihen liittyy omituinen seikka. Usein kun kuvataan uusien opsien mukaisia oppimisympäristöjä, niiden kuvataan olevan avoimia oppimisympäristöjä. Näinhän ei opsien perusteissa määritellä. On erittäin hyvä, että tässä hankesuunnitelmassa ei olla lähdetty revittelemään äärestä laitaan eli suunnittelemaan hyvin suljettujen luokkien sijaan täysin avoimia oppimaisemia. Hyvä oppimisympäristö määritellään sellaiseksi, jossa oppilas voi olla aktiivinen, se on esteettinen, esteetön ja turvallinen, myös rauhallinen.

Opiskelurauha on erittäin tärkeää oppimisen kannalta. Tilapalvelu teettää säännöllisesti Jyväskylän päiväkodeissa ja kouluissa Örebro-tutkimuksen. Mitä siinä tulee esille? Pulma ei ole sisäilmaongelmat, vaan melu.

Pidän todella tärkeänä, että jo hankesuunnitelmissa huomioidaan, miten oppimisympäristön rauhallisuus taataan myös rakenteiden näkökulmasta. Tässä suunnitelmassa akustiikkaan viitataan kahdessa kohtaa: lattiamateriaalin ja vastamelujärjestelmän kohdalla. Odotin, että lähtökohtaisesti akustiikkaan suhtauduttaisiin sillä vakavuudella, että sen suunnittelu tulisi esille näkyvämmin, koska melu on tutkitusti suurin ongelma jo olemassa olevissa kouluissamme. Pelkään, ettei akustiikkaan kiinnitetä suunnittelussa riittävästi huomiota, jos melun kesyttämistä ei selkeästi aseteta hankkeen tavoitteeksi. Toivottavasti pelkoni on turha ja melun torjuntaan kiinnitetään huomiota.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oppimisympäristö, Keljonkankaan koulu, hankesuunnitelma, akustiikka, melu, oppimisympäristö