Opiskelijoille asuntoja Älylään

Maanantai 24.3.2014 klo 18.30 - Tuulia Ikkelä-Koski

Mielipidekirjoitukseni Keskisuomalaisessa 21.2.2014

Hämeenkadun kaava on parhaillaan etenemässä päätöksenteossa monivaiheisen käsittelyn jälkeen. Kaiken kaikkiaan asiaa on pohdittu nelisen vuotta ja siihen on paneuduttu melkoisella pieteetillä. Eri vaihtoehtoja on punnittu runsaasti alkaen ensimmäisestä ehdotuksesta apilataloineen tämänhetkiseen ehdotukseen. Se huomioi kaupunkikuvan eheytymisen Seminaarinmäen erityispiirteineen ja ennen kaikkea se mahdollistaa nyt kohtuuhintaisen asumisen opiskelijoille.

Paraikaa kaupungin päätöksenteon rattaissa kulkevassa ehdotuksessa Jyväskylän kaupunki kaavoittajana mahdollistaa sen, mikä Jyväskylän yliopiston kampusalueelta on puuttunut: opiskelija-asumisen. Se, että kaavaa on hierottu ja muutettu, on varmasti ollut eduksi. Huolia on tuotu esille monesta suunnasta ja usealla suulla. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta toi esille kannanotossaan joulukuussa 2013, että opiskelijat kuuluvat Älylään. Tästä olen samaa mieltä. Opiskelijoiden asuminen Älylässä realisoituu vain ja ainoastaan, jos rakennuskantaa määräävä kaavoitus on sellainen, joka sen mahdollistaa. Tämä kaava sen mahdollistaisi riittävien kerrosneliöittensä ja vähäisten autopaikkojenkin puolesta.

Kaikissa viimeaikaisissa yliopisto-opiskelijoiden asuntoselvityksissä tuodaan esille kampusalueiden kehittäminen niin, että myös asuminen alueella mahdollistuisi. Oppimisympäristöt ovat muuttumassa ja olen todella tyytyväinen, että nyt kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat mahdollistamassa valmistelutyöllään ja päätöksenteollaan tätä muutosta.

Tuulia Ikkelä-Koski (kesk.)

Jyväskylän kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsen

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seminaarinmäki, Hämeenkadun kaava, opiskelija-asuminen