Kaikki oppii, konstit ovat vain monet

Koululaisten osaaminen on muuttunut huolestuttavasti. Heikkojen osaajien määrä on kaksinkertaistunut vajaassa kymmenessä vuodessa Pisa-tutkimuksen mukaan. Nämä oppilaat eivät saavuta perusopetuksessa sellaisia taitoja, joita pidetään oleellisina jatko-opinnoissa selviytymisen kannalta.

On erittäin ristiriitaista, että saman ajanjakson aikana lainsäädännöllä vahvistettiin tuen saamista oppimiseen. Kymmenen vuotta sitten astui voimaan ns. kolmiportaisen tuen malli, jolla taataan tukea tarvitseville tukea. Tuki voi olla tukiopetusta, erityisopetusta, henkilöstön koulutusta, avustusta, apuvälineitä, oppimisympäristön muokkaamista jne. Valitettavasti tuen eri muodot ovat jalkautuneet aivan liian hitaasti ja näen, että se on oleellisin syy heikosti pärjäävien oppilaiden määrän kasvuun. Aivan liian usein tuen rakentaminen yksittäisen oppilaan kohdalla tyssähtää lauseeseen ”ei ole rahaa” tai ”ei ole resursseja”. Näin ei voi olla, kun samaan aikaan koulutuspoliittinen linjaus on inklusiivinen eli kaikille yhtenäinen perusopetus.

Jos koulujen ahdinkoon ei saada muutosta, edessämme on karu tie. Alalta vetäytyy osaajat ja sen houkuttelevuus romahtaa. Siihen meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Suomalaisen koulun ylpeys on tasa-arvoinen opetus kaikille ja osaava henkilökunta. On korkea aika luoda koulutuspoliittinen katse yli yhden hallituskauden ja sopia siitä, miten tilanne korjataan. On myös tehtävä selväksi, etteivät pienryhmät ole vallitsevan linjauksen vastaisia, kun opetussuunnitelmallisesti edetään inkluusion hengessä. Se on yksi tukimuoto. Oppilaan etu on kaikkein tärkein, oli hän millainen oppija tahansa.

Tämä blogikirjoitus on julkaistu mielipidekirjoituksena Keskisuomalaisessa 13.4.2019