Kehkeytyyhän toukasta perhonen?

Share |

Tiistai 6.1.2015 klo 18.01 - Tuulia Ikkelä-Koski


Mielipidekirjoitukseni Keskisuomalaisessa 6.1.2015

Suomen lapset ja nuoriso saivat huikean hienon lahjan, kun Opetushallitus antoi uudet opetussuunnitelman perusteet esi-, perus- ja lisäopetukseen juuri ennen Joulua 22.12.2014. Toivon mukaan julkistamisajankohta ei heikennä asian saamaa huomiota, joka sille kuuluu, vaan opetussuunnitelman perusteet lähtevät jalostumaan.

Tämä lahja on kuin perhosen toukka, joka kehittyy vaihe vaiheelta. Muutos onnistuessaan rävähtää loistoonsa tai epäonnistuessaan muodonmuutosta ei vain tapahdu. Seuraavasta kehitysvaiheesta ottaa kopin opetuksen järjestäjät, jotka tahoillaan vaikuttavat annetun lahjan kehittymiseen, niin että oppiminen oikeasti muuttuu.

Tiedän, että kyynisimmät suhtautuvat opetussuunnitelmiin etäisesti. He pitävät niitä kirjahyllyssä pölyttyvinä kirjoina, joiden välissä voi säilyttää sadan euron seteleitä varsin turvallisesti. Siitä huolimatta uskon, että uudistushenkisimmät ovat hereillä ja tarttuvat hetkeen. He haistavat ajan hengen ja ymmärtävät, mikä rooli sivistyksellä ja koulutuksella on mm. kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin edistäjinä. Toivon, että nämä valveutuneet tekijät tunnistetaan ja heidän innostustaan tuettaisiin. He ovat niitä, jotka herättävät perusteet henkiin, vaikuttavat paikalliseen opetussuunnitelmaan ja saavat sen arjessa elämään. He ovat niitä, jotka miettivät, onko lupa opettaa muuallakin kuin pulpetin ääressä? Tai onko mahdollista kaataa raja-aitoja eri aineiden välillä?

Uudistustyö kunnissa on jo alkanut, mutta nyt se tulee jokaisen oppilaan, vanhemman ja työntekijän iholle. Perusteita muutetaan noin kymmenen vuoden välein ja tällä kertaa se peräänkuuluttaa toimintakulttuurin muutosta niin vahvasti, että jokainen koulussa toimiva joutuu miettimään omia toimintatapojaan ja niiden suhdetta koko yhteisöön vanhemmat mukaan lukien.

Tavoitteena on, että oppilaat kokevat oppimisensa merkitykselliseksi, innostuvat oppimisesta ja löytävät omat vahvuutensa.

Uutuutena perusteissa on laaja-alainen osaaminen sisältöineen ja tavoitteineen. Tarkoitus on, että nämä osaamisen alueet nivoutuvat oppilaan arkeen. Laaja-alaisen osaamisen alueita ovat:

  1. Ajattelu ja oppiminen
  2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
  3. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot
  4. Monilukutaito
  5. Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
  6. Työelämätaidot ja yrittäjyys ja
  7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.

Näiden taitojen oppimisen tarve on noussut ympäröivästä maailmasta ja tarkoitus on niveltää nämä eri tiedonaloille. Aivan itsestään, sormia napsauttamalla, opettajat eivät tätä uutuutta omaksu. Ydinkysymys on, miten osaamista johdetaan ja varmistetaan, että lukuvuoden alkaessa elokuussa 2016 toimijat ovat tietoisia, miten töitä tehdään jatkossa?

Miten mm. nämä ja toimintakulttuurin muutos lähtevät elämään oppijan arjessa, on mielenkiintoista nähdä ja kokea. Miten opetuksen järjestäjä ottaa vastaan lahjan, joka nyt on annettu ja jalostaa sitä paikallisesti oman näköiseksi? Kehkeytyyhän toukasta perhonen?

Tuulia Ikkelä-Koski

KM, oppimispäällikkö

Jyväskylän kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsen

eduskuntavaaliehdokas (Kesk.)

Avainsanat: opetussuunnitelmauudistus, opetussuunnitelma, ops


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini