Tourujoen farssi -uoman päättämisen vaikeudesta

Share |

Tiistai 13.5.2014 klo 0:09 - Tuulia Ikkelä-Koski


Jos Luontoäiti voisi nauraa ääneen, se tapahtuisi nyt. Sitä huvittaisi pikku ihmispolosten kiistely siitä, mitä Tourujoelle tehdään. Tuon farssin rooleissa ovat tavan kaupunkilaiset, virkamiehet ja luottamusmiehet, minä mukaan lukien. Juonen kulku on ollut Luontoäidille hilpeää seurattavaa, koska siinä on ollut käänteitä, väänteitä ja jopa salamyhkäisyyksiä yllin kyllin. Rooleissa olleiden henkilöiden tarkoitusperiä ja vaikuttimia on kilvan arveltu ja jopa tosinakin pidetty. Kättä ei ole väännetty, mutta mittelöä on käyty siitä, kuka tietää mitä mistäkin ja kenen sana on se, joka painaa. Nyt tunnen jo kolahduksen omalla kohdallani. Tämän farssin eri näytöksissä olen saanut huomata, että osa rooleissa olleista pesee käsiään vastuusta ja on valmis vyöryttämään pallon toiselle virkamiehelle tai viimekädessä päättäjälle, luottamusmiehelle. Minä saankin olla yksi niistä 67 valtuutetusta, jotka kantavat vastuun siitä, missä vesi virtaa Tourujoessa ja mitä vaikutuksia sillä on vielä sadan vuoden kuluttua.

Eilen, maanantaina 12.5, kaupunginhallitus laati esityksen Tourujoen uomavaihtoehdosta valtuustolle, joka päättää asiasta viikon kuluttua. Kannatin 0+ vaihtoehtoa, koska se mahdollistaa myös pitkän uoman toteutuksen, jos se osoittautuukin eri selvityksissä parhaaksi luonnon kannalta. Surullisinta tässä päätöksenteossa on ollut se, etten ole saanut kaikkia mahdollisia selvityksiä päätöksentekoni perusteeksi, koska kaikesta ei vielä tiedetä. Tai jos olen saanut tietoa toisaalta, niin toisaalta se on ammuttu alas. Nyt jos koskaan, olisin toivonut alun alkaen virkamiesvalmisteluun sellaista kokoonpanoa, mikä olisi koostunut eri alojen asiantuntijoista, myös vesistöosaajista. Joudumme tekemään päätöstä, kun kaikki tuon alueen vesistöön liittyvät selvitykset eivät ole edes valmiita.

Päätöksenteon tueksi laaditut euromääräiset laskelmat ovat vaihdelleet ja minun on vaikea luottaa niihin. Esitetyissä laskelmissa on kuluvyörytyksiä, mutta laskelmien pitävyyttä voi kritisoida, koska niistä puuttuu oleellisia summia. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon voimalaitoksen mahdollisesta alasajosta saamatta jääneet tulot, muttei siihen kohdistuvia kustannuksia, jotka jäävät toteutumatta. Laskelmat painavat päätöksenteon vaakakupissa todella paljon. Varsinkin nyt, kun niukkuutta leikataan, jotta talous saataisiin tasapainoon. Päätöksentekoon luo painetta myös se, että suunnittelun aikaikkuna on sulkeutumassa, koska kunnallistekniikkaa pitää päästä rakentamaan tulevana kesänä Kankaan alueelle. Nyt kuitenkin edellytetään, että suunnittelu etenee niin, että myös pitkä uoma on toteutettavissa myös myöhemmin. Hyvä niin.

Tourujoen ekologista alennustilaa pitää yllä vesivoimalaitos. Sen jatkoon liittyvistä ratkaisuista kaupunginhallitus antaa erillisen konserniohjeen Jyväskylän Energialle Tourujoen kokonaisselvityksen valmistuttua. Voimalaitos tuottaa energiaa vuodessa sen minkä Keljonlahden voimalaitos tuottaa noin 10 tunnissa. Jos missä, niin tässä asiassa kannattaisi keskittää ja kohdentaa voimavaroja sinne, missä se on järkevintä. Vesivoimalaitokseen tulisi investoida, jos sen ajatellaan toimivan jatkossakin. Toisaalta kaupunki on juuri investoinut Keljonlahteen, sillä seurauksella, että talous on lähes kuralla. Tätä kokonaiskuvaa katsoessa en voi kuin hämmästellä, jos joku haluaa vielä vesivoimalaitokseen satsata. Kun konserniohjauksen aika tulee, kantani sitä varten on jo valmis.

Olen asunut koko lapsuuteni, nuoruuteni ja osan aikuisiästäni tuon vesistön äärellä, mistä vesi kertyy Tourujoelle. Muistan jokavuotiset tulvat Makkarajoella, kun vesi peitti osan peltojen pientareista ja pajukoista, mahdottomat melontakelit ja padon, joka rakennettiin Autiojokeen. Nämä tekijät ovat yhä edelleen niitä, jotka vaikuttavat Tourujoen tilaan ja toisinpäin. Koko Tourujoen yläpuolisen vesistön tila alkaen Luonetjärvestä tullaan tarkastelemaan ja selvittämään Luonetjärven säännöstelyntarpeet. Tässä työssä vastuutaho on ELY-keskus ja se toimii yhteistyössä säännöstelylupien haltijoiden kanssa. Toivon mukaan sen pöydän äärelle kootaan kaikki mahdolliset tahot, ettei farssi jatku. Kukaan ei jaksa nauraa näytöksestä toiseen, ei edes Luontoäiti. Seuraavan näytöksen tyylisuunnan voisi vaihtaa. Dokumentti voisi maistua kaikille osapuolille: eri rooleissa oleville ja koko suurelle yleisölle.

Avainsanat: Tourujoki, Jyväskylä; Kangas, uoma


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini