Puheenvuoro Jyväskylän valtuustossa 10.6.2013

Share |

Maanantai 4.11.2013 - Tuulia Ikkelä-Koski


Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut

Siellä teidän pulpeteilla on kolme eri kertomusta, joissa kaikissa veisataan samaa virttä. Yhden niistä kapellimestarina toimikin kanttori Tynkkynen. Kiitos Heikki!

Tuon veisatun virren nimi on ”Rakenteellinen muutos”. Tilinpäätöskertomuksessa, Tarkastuslautakunnan arviointiraportissa ja taloustoimikunnan väliraportissa se toistuu kerta toisensa jälkeen. Se on nyt avattava reilusti ja luovasti auki. Rakenteellinen muutos - kun kuulemme tämän käsitteen, meistä kaikki nyökkää samaa tahtia. Kyllä, kyllä, näin on. Niille on vain nyt tehtävä jotain.

Rakenteellisiin muutoksiin on nyt päästävä käsiksi. Mitä ne ovat? Miten niitä kehitetään? Kuten kaupunginjohtaja Markku Andersson sanoi, tarvitsemme sitoutumista, mutta tarvitsemme myös luovuutta, aivan uutta tapaa tuottaa palveluita. Nyt olemme ratkaisujen edessä, kuinka muuttaa rakenteita?

Oulussa julkaistiin maaliskuussa tutkimus sote-palveluista. Siinä todettiin, että 10% väestöstä kerryttää 81% sosiaali- ja terveydenhuoltokustannuksista  kustannuksista ja 5% väestöstä kerryttää 68% kustannuksista. Luulen, että sama ilmiö on myös täällä meillä Jyväskylässä. Tälle tulee tehdä jotakin. Tunnistaa nämä palvelujen tarvitsijat ja palvella heitä asiakaslähtöisemmin. Tähän ilmiöön tarttuminen mahdollistaa puuttumisen rakenteellisiin muutoksiin.

Toinen mielenkiintoinen rakenteellisen muutoksen haaste ja ratkaisematon yhtälö on perusopetuspalveluissa. Oppilasmäärä kasvaa vuoteen 2020 mennessä yli tuhannella oppilaalla, koulukiinteistöjen pinta-aloja tulisi samaan aikaan vähentää ja ratkaista sisäilmaongelmia kenties investoimalla uusilla rakennuksilla. Jotta tutuksi tullut lause ”ei satsata seiniin vaan opetukseen” vaatii aivan uudenlaista ajattelua ja luovuutta. Miten järjestää perusopetusta, että tämä toteutuu? Miten tähän yhtälöön voisi vielä liittää uudistuva opetussuunnitelma, joka otetaan käyttöön vuonna 2016. Olen aivan vakuuttunut, että keinoja löytyy.

Olen aivan vakuuttunut, että näihin mainitsemiini kysymyksiin löytyy ratkaisut ja haastan kaikki toimimaan mahdollisimman ennakkoluulottomasti. Olen myös täysin varma, että palvelujenkäyttäjät näkevät palveluissa uusia lähestymiskulmia. Kuten näillä aloilla toimivat työntekijät osaavat myös ideoida.

Meidän tehtävä on linjata. Kun ryhmissä perehdymme palvelulinjauksiin, olkaamme kekseliäitä ja ajatellaan asioita uudella tavalla. Mitä rakenteelliset muutokset ovat?

Avainsanat: rakennemuutos, talous


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini